Eduskuntavaalien pohjalta maahamme muodostetun oikeistohallituksen taival alkoi takerrellen erilaisten paljastusten sekä skandaalien siivittämänä.
Alkuunlähtö oli kuitenkin vaikeuksista huolimatta vasta alkusoittoa siihen, mitä oli tulossa. Ensitöikseen hallitus sotki työmarkkinatilanteen totaalisesti, pakottaen AY-liikkeen laajamittaisiin työtaistelutoimenpiteisiin puolustaessaan työväen ja heikompiosaisten toimeentulon edellytyksiä.
En usko, että nykyiseen harjoitettavaan politiikkaan äänestäjät antoivat valtuudet, varsinkin kun hallituksen toimet ovat pääosin käänteisiä heidän antamiinsa vaalilupauksiin.
Nykyinen hallituksen politiikka perustuu narratiiveihin, mm. ketään ei jätetä (on jo jätetty), on pakko yms. Hallituksen narratiiveihin kuuluu myös vahvasti hokema tulevien vielä syntymättömien sukupolvien elintason säilyttämisestä, jotta tulevat lapsemme ja lastemme lapset olisivat edelleen ”maailman onnellisin kansa,” ja että he välttyisivät EU:n tarkkailuluokalle joutumista. Hallituksen kurjistamiset ja leikkaukset kohdistuvat rajusti lapsiin ja lapsiperheisiin. Lapset, nuoret, eläkeläiset, työläiset ja maamme vähempiosaiset eivät ole millään tavoin syyllisiä maamme nykyiseen ahdinkoon. Kysymys onkin tulonjaon uudelleen jakamisesta (kts. mm sote).
Oikeistolainen hallituksemme käyttää maamme heikkoa taloudellista tilannetta vipuvartena saavuttaakseen kurjistavan politiikkansa päämäärät, maksajina on asiaan syyttömät kansan ryhmät. Me olemme myyneet tulevien sukupolviemme tulevaisuuden erilaisin sopimuksin ja liitoin, joista on lähes mahdotonta irtaantua. Sotilaalliset liittoutumiset ja sopimukset ovat tuleville sukupolville tuhoisia, sopimuksemme velvoittavat meitä osallistumaan lähes kaikkiin sotiin ja selkkauksiin jokaisessa maailman kolkassa. Olemmehan jo nyt vahvasti mukana Ukrainan sodassa.
Kansamme olisi tulevia sukupolviamme ajatellen järkevintä pysyä kaikkien selkkausten ja liittojen ulkopuolella niin pitkään kuin suoranaisesti maamme turvallisuutta ja itsenäisyyttämme ei uhata. Maamme rajojen turvaaminen ja koskemattomuus on tehtävämme ja velvollisuutemme.
On aivan oikein ja ymmärrettävää, että lähetämme humanitääristä apua sotaa käyvien maiden siviileille etenkin lapsille niin Ukrainaan kuin Gazan kaistallekin ja muuallekin maailman kriisipesäkkeisiin. Sotatarvikkeiden lähettämistä en ymmärrä enkä hyväksy. On edesvastuutonta lähettää miljardeja aseisiin ja ammuksiin samaan aikaan, kun osa Suomen kansasta roikkuu köyhyysrajan alapuolella, tuo kansanosa on päivittäin kasvava.
Viisi- ja puolimiljoonainen kansa ei tule olemaan ratkaisevassa roolissa minkään sodan tai selkkauksen lopputulokseen nähden.
Osa maamme EU-mepeistä olisivat valmiita lähettämään maamme nuorukaisia taistelemaan Ukrainan puolesta. (narratiivina käytetään) Suomen ja koko Euroopan sekä länsimaisen kulttuurin ja elämän tavan puolustamista.
Maamme talouden ja tasapuolisuuden toteuttamiseksi tarvitaan toimenpiteitä, jotka koskisivat myös rikkaampia henkilöitä ja pääomia, niin yksityisellä kuin julkisella sektorillakin. Esim. ministeriluokan palkkoja ja palkkioita omaavat henkilöt laitettaisiin pariksi vuodeksi toimimaan peruspäivärahalla.
Hyvää vappua!